maanantai 30. toukokuuta 2016

Vendredi

Perjantaina vierailimme vielä Eiffel-tornilla sekä Monetin taidemuseossa ja menimme viimeiselle Pariisin shoppailureissulle. Päivälle sattui ihanan keväinen ilma ja aurinko  paistoi. Kävelimme pitkään ympäri Pariisia ja otimme kuvia Eiffel-tornin edessä.







Jatkoimme kävelyä Musée de l'Orangerielle. Taidemuseoon pääsy oli vaikeaa, koska vartijoiden mukaan ryhmien täytyi varata kierros etukäteen, mutta Elinan pitkien selvittelyjen ansiosta pääsimme odottelun jälkeen sisälle. Museo oli aika pieni ja Monetin teoksia oli vain kahdessa huoneessa. Alakerran näyttelyssä oli Marc Chagallin kuuluisa Paris through the window -maalaus.














Museon jälkeen menimme vielä shoppailemaan eripuolille Pariisia ja syömään ravintolaan, jonka jälkeen palasimme hotellille.








Ylipäätään reissusta jäi mukava fiilis. Belgiassa parasta oli tutustua uusiin ihmisiin eri maasta ja kulttuurista, sekä vierailu EU:lla. Ranskassa oli mukava shoppailla ja vain kävellä ympäriinsä ja katsella nähtävyyksiä. Eiffel-torni oli erityisen hieno illalla, kun kaikki kaupungin valot paistoivat ja olimme aivan huipulla. Kivaa koko reissussa oli myös se, että oli rentoa ja sai liikkua aika vapaasti ympäri kaupunkeja, eikä koko ajan vain tiukasti ryhmässä.



Inessa Kiili 15A ja Aurelia Louhio 15D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti